Kuorsaava sieluni

Kuorsaava sieluni

Kuorsaava sieluni oli jo
hivenen liian ylpistynyt
käsivartesi minun sanani
välillä poltamme silmämme pilvenlongalla
haalistunut katusoittaja kierrättää säveliä
ajattele pimeää
hourailtu renkien sulavesi
lorisee äänettömästi luokseni
koneessa kävelee inhottava tuli
jonka huulesi puhaltavat
pois
Etsintä on keino olomme helpottamiseksi
Etsintä on keino olomme helpottamiseksi
pörhötämme siipiä kohden päivää
olen karata lapsuudenunelmiin syömään halvakaneja
haistelemaan tuoksuja kissan niskasta
juoksen liikkuvana varjona veden yllä lentäneen vierauden yli
kiirus on kaupunkien monipiippuinen juttu [...]

Me’ijyys

Hän, sylissään pieni puinen loiste
risti käsivartensa
iltapäivä valuu tyhjyyteen,
kuvitellut kuvia
sateenvarjon kun avaa
– sitäkään esinettä ei unohda –
torkkuvan vehmaalla nurmikolla
toivoo pisaroiden tulevan.
Olihan tietysti muisteltava sitä hetkeä
jolloin tarttui alastoman selkänsä verkkoon
muistikuva kirjoihin hajonneista.
Heillä lapsia, pyörteitä hiuksissaan, lapsenlapsissaan
mutteivät he korjaa menetettyä me’iyyttä.
(Olen tänään sentimentaalisella tuulella, kuten niin usein nykyisin)